Toinen viikko: 8. – 14.09.2014

Maanantaina alkoi kielikurssi Insulassa. Olin jo edellisellä viikolla käynyt kokeilutunnilla todetakseni opettajat nuoriksi, päteviksi ja mukaviksi. Niin, tosiaan, kuten jo aiemmin vihjailtu, kielikurssin löytäminen ei ollut aivan yksinkertainen asia. Tiesin, että yliopisto järjestää kielikursseja sekä lukukautta edeltävästi (Presemesterkurs) että lukukauden aikana (Semesterkurs). Kesäkuussa nettisivusto kertoi ilmoittautumisen alkavan heinäkuun puolivälin tienoilla. Muistin asian vasta heinäkuun loppupuolella, jolloin ei tietenkään enää ollut paikkoja. Muilta opiskelijoilta kuulin, että ilmoittautuminen oli auennut ilmeisesti 21.7. keskiyöllä ja paikat olivat menneet yhdessä yössä. Varasijalle ei ollut asiaa, joten aloin etsiä yksityistä kielikoulua. Löysin useita, mutta monilla oli huonot nettisivut tai yhteydenotto oli ainoastaan puhelimitse tai ihmiset olivat lomalla tai virkavapaalla tai missä lie. Päädyin Insulaan, koska heiltä sain sähköpostiini vastauksen. Heidän lähtötasotestinsä mukaan olin tasolla A2.2. Tein testin puolihuolimattomasti, koska kuvittelin sen olevan vain suuntaa-antava. Ehei, eikä mitä, testi määrittelee suoraan mille kurssille SAA mennä. Ja ei, ei auttanut, vaikka yliopiston kielitodistus vakuutti, että olen B1-tasolla. B1.1 –intensiivikurssi oli kuitenkin ainoa mahdollinen aikataulullisesti, A2.2 olisi alkanut liian myöhään yliopistoa ajatellen. Lopulta sain sovittua, että tulen paikan päälle keskustelemaan asiasta, kunhan pääsen Saksaan asti. Lopputulos: kielitaitoni riittää vallan mainiosti B1.1-kurssille.

Mitä opimme tästä? 1) Vaikka Saksa onkin stereotyyppisesti hyvin organisoitunut maa, niin yliopisto ei ilmeisesti sitä ole. 2) Lähtötasotestit ovat oikeasti testejä. 3) Puhumalla voi kuitenkin saada asiat sovittua. 4) Paikan päällä asioista on helpompi sopia kuin puhelimitse / sähköpostitse.

Jatkaakseni vielä aiheesta kielikurssi: Semesterkurssille yliopisto suvaitsi jopa ilmoittaa päivämäärän, jolloin ilmoittautuminen alkaa. Ei kuitenkaan kellonaikaa. Niinpä kyttäsin yöllä klo 1.30 asti päivittäen sivua lähes joka minuutti. Heräsin aamulla klo 8. Edelleenkään ei tulosta. Lopulta ilmoittautuminen aukesi muutamaa minuuttia yli 9. Olin onnekas ja päivitin sivun oikealla hetkellä. Moni muu jäi (jälleen) ilman paikkaa. Mitä opimme tästä? Kannattaa olla tuuria matkassa.

Kaikki riemuiten kohti kielikurssia!

Sitten takaisin viikko-ohjelmaan. Aamupäiviä dominoi kielikurssi (klo 9.30-13), ja iltapäivisin mietin, mitä haluaisin tehdä. Välillä haluaisin vain maata sängynpohjalla tekemättä mitään, toisinaan voisin valloittaa vaikka koko maailman. Keskimäärin uuden kielen opiskelu kuitenkin väsyttää ja joudun pakottamaan itseni liikkeelle.

Keskiviikkona olin taas Mundo Lingossa ja päädyin jälleen puhumaan englantia. Puolustukseksi sanottakoon, että taustamelu oli niin kova, että saksan ymmärtäminen tuotti erittäin suuria hankaluuksia. Toisekseen, keskustelin pääosin englantia äidinkielenään puhuvan kanssa, joten oppimisesta kävi sekin.

Torstaina seikkailin kaupungin halki pyöräillen rantalentiskentälle. Kaupungin nettisivuilta löysin pelipaikat, joista vain yksi, Holweide, oli maksuton. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, koska jouduin vähän väliä tarkistamaan navigaattorista, olenko menossa oikeaan suuntaan. Erityistä haastetta tuottivat sillat ja isojen teiden liittymät. Kannatti kuitenkin nähdä vaivaa, sillä pääsin pelaamaan silkinpehmeällä hiekalla (ei lainkaan Hietsusta tuttuja lasinsiruja, isoja kiviä eikä tupakantumppeja). Kaiken kukkuraksi sain kutsun sunnuntain hupiturnaukseen ja talvikauden sisätreeneihin. Niin, ja kenttien vieressä oli urheiluhalli pukukoppeineen ja suihkuineen. Ilmaiseksi.

Maisemakuva Müllheimin sillalta

Perjantaina turhauduin todenteolla siihen, ettei kämppämme netti toiminut edelleenkään, enkä voinut tehdä asialle mitään. Samalla ärsyynnyin siitä, että jouduin myöntämään olevani jokseenkin riippuvainen internetistä. Mutta monen asian hoitaminen nykypäivänä vaatii internetin. Onnekseni pääsin kaverin nurkkiin datailemaan ja sain mm. laskut maksettua. Koneella nysväämistä tasapainotti tanssiminen ja pomppiminen Rotfrontin keikalla. Meininki pienessä konserttisalissa oli mielettömän hyvä - ehdottomasti yksi parhaista keikoista, joissa olen käynyt.

Lauantaina kävin kuikuilemassa käytettyjen pyörien tarjontaa, mutta useimmat olivat ylihinnoiteltuja. Pyörän sijasta käytin rahojani Goldmund-kahvilaan, jossa istuin pitkän tovin kaverin kanssa jutellen. Myöhemmin päivällä iloitsin siitä, että onnistuin käymään kaksi puhelua saksaksi entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Iltaa vietin Braustellessa kielikurssikavereiden kanssa - keskustelunaiheet pyörivät suppeahkon saksan sanavaraston ympärillä, mutta se ei haitannut tunnelmaa.

Sunnuntai oli varsinainen urheilupäivä - kuusi biitsipeliä ja 10km pyöräilyä suuntaansa pelikentille. Täydellinen sää, mukavia ihmisiä, hyviä pelejä... Menestys jatkui, kunnes energiatasot eivät vain riittäneet. Eivätkä Haribon nallet auttaneet. Lopullinen sijoitus kuitenkin neljäs, mikä ei ole yhtään hassummin, kun ottaa huomioon, että olin tavannut samana aamuna ensimmäistä kertaa joukkuetoverini. Rehellisesti sanoen otti kyllä pannuun, koska pari viimeistä peliä kaatui siihen, etten saanut syöttöjä vastaanotettua. Minkäs sille voi, että on kilpailuhenkinen?

Fiilis turnauksen jälkeen