Toinen viikko: 8. – 14.09.2014

Maanantaina alkoi kielikurssi Insulassa. Olin jo edellisellä viikolla käynyt kokeilutunnilla todetakseni opettajat nuoriksi, päteviksi ja mukaviksi. Niin, tosiaan, kuten jo aiemmin vihjailtu, kielikurssin löytäminen ei ollut aivan yksinkertainen asia. Tiesin, että yliopisto järjestää kielikursseja sekä lukukautta edeltävästi (Presemesterkurs) että lukukauden aikana (Semesterkurs). Kesäkuussa nettisivusto kertoi ilmoittautumisen alkavan heinäkuun puolivälin tienoilla. Muistin asian vasta heinäkuun loppupuolella, jolloin ei tietenkään enää ollut paikkoja. Muilta opiskelijoilta kuulin, että ilmoittautuminen oli auennut ilmeisesti 21.7. keskiyöllä ja paikat olivat menneet yhdessä yössä. Varasijalle ei ollut asiaa, joten aloin etsiä yksityistä kielikoulua. Löysin useita, mutta monilla oli huonot nettisivut tai yhteydenotto oli ainoastaan puhelimitse tai ihmiset olivat lomalla tai virkavapaalla tai missä lie. Päädyin Insulaan, koska heiltä sain sähköpostiini vastauksen. Heidän lähtötasotestinsä mukaan olin tasolla A2.2. Tein testin puolihuolimattomasti, koska kuvittelin sen olevan vain suuntaa-antava. Ehei, eikä mitä, testi määrittelee suoraan mille kurssille SAA mennä. Ja ei, ei auttanut, vaikka yliopiston kielitodistus vakuutti, että olen B1-tasolla. B1.1 –intensiivikurssi oli kuitenkin ainoa mahdollinen aikataulullisesti, A2.2 olisi alkanut liian myöhään yliopistoa ajatellen. Lopulta sain sovittua, että tulen paikan päälle keskustelemaan asiasta, kunhan pääsen Saksaan asti. Lopputulos: kielitaitoni riittää vallan mainiosti B1.1-kurssille.

Mitä opimme tästä? 1) Vaikka Saksa onkin stereotyyppisesti hyvin organisoitunut maa, niin yliopisto ei ilmeisesti sitä ole. 2) Lähtötasotestit ovat oikeasti testejä. 3) Puhumalla voi kuitenkin saada asiat sovittua. 4) Paikan päällä asioista on helpompi sopia kuin puhelimitse / sähköpostitse.

Jatkaakseni vielä aiheesta kielikurssi: Semesterkurssille yliopisto suvaitsi jopa ilmoittaa päivämäärän, jolloin ilmoittautuminen alkaa. Ei kuitenkaan kellonaikaa. Niinpä kyttäsin yöllä klo 1.30 asti päivittäen sivua lähes joka minuutti. Heräsin aamulla klo 8. Edelleenkään ei tulosta. Lopulta ilmoittautuminen aukesi muutamaa minuuttia yli 9. Olin onnekas ja päivitin sivun oikealla hetkellä. Moni muu jäi (jälleen) ilman paikkaa. Mitä opimme tästä? Kannattaa olla tuuria matkassa.

Kaikki riemuiten kohti kielikurssia!

Sitten takaisin viikko-ohjelmaan. Aamupäiviä dominoi kielikurssi (klo 9.30-13), ja iltapäivisin mietin, mitä haluaisin tehdä. Välillä haluaisin vain maata sängynpohjalla tekemättä mitään, toisinaan voisin valloittaa vaikka koko maailman. Keskimäärin uuden kielen opiskelu kuitenkin väsyttää ja joudun pakottamaan itseni liikkeelle.

Keskiviikkona olin taas Mundo Lingossa ja päädyin jälleen puhumaan englantia. Puolustukseksi sanottakoon, että taustamelu oli niin kova, että saksan ymmärtäminen tuotti erittäin suuria hankaluuksia. Toisekseen, keskustelin pääosin englantia äidinkielenään puhuvan kanssa, joten oppimisesta kävi sekin.

Torstaina seikkailin kaupungin halki pyöräillen rantalentiskentälle. Kaupungin nettisivuilta löysin pelipaikat, joista vain yksi, Holweide, oli maksuton. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, koska jouduin vähän väliä tarkistamaan navigaattorista, olenko menossa oikeaan suuntaan. Erityistä haastetta tuottivat sillat ja isojen teiden liittymät. Kannatti kuitenkin nähdä vaivaa, sillä pääsin pelaamaan silkinpehmeällä hiekalla (ei lainkaan Hietsusta tuttuja lasinsiruja, isoja kiviä eikä tupakantumppeja). Kaiken kukkuraksi sain kutsun sunnuntain hupiturnaukseen ja talvikauden sisätreeneihin. Niin, ja kenttien vieressä oli urheiluhalli pukukoppeineen ja suihkuineen. Ilmaiseksi.

Maisemakuva Müllheimin sillalta

Perjantaina turhauduin todenteolla siihen, ettei kämppämme netti toiminut edelleenkään, enkä voinut tehdä asialle mitään. Samalla ärsyynnyin siitä, että jouduin myöntämään olevani jokseenkin riippuvainen internetistä. Mutta monen asian hoitaminen nykypäivänä vaatii internetin. Onnekseni pääsin kaverin nurkkiin datailemaan ja sain mm. laskut maksettua. Koneella nysväämistä tasapainotti tanssiminen ja pomppiminen Rotfrontin keikalla. Meininki pienessä konserttisalissa oli mielettömän hyvä - ehdottomasti yksi parhaista keikoista, joissa olen käynyt.

Lauantaina kävin kuikuilemassa käytettyjen pyörien tarjontaa, mutta useimmat olivat ylihinnoiteltuja. Pyörän sijasta käytin rahojani Goldmund-kahvilaan, jossa istuin pitkän tovin kaverin kanssa jutellen. Myöhemmin päivällä iloitsin siitä, että onnistuin käymään kaksi puhelua saksaksi entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa. Iltaa vietin Braustellessa kielikurssikavereiden kanssa - keskustelunaiheet pyörivät suppeahkon saksan sanavaraston ympärillä, mutta se ei haitannut tunnelmaa.

Sunnuntai oli varsinainen urheilupäivä - kuusi biitsipeliä ja 10km pyöräilyä suuntaansa pelikentille. Täydellinen sää, mukavia ihmisiä, hyviä pelejä... Menestys jatkui, kunnes energiatasot eivät vain riittäneet. Eivätkä Haribon nallet auttaneet. Lopullinen sijoitus kuitenkin neljäs, mikä ei ole yhtään hassummin, kun ottaa huomioon, että olin tavannut samana aamuna ensimmäistä kertaa joukkuetoverini. Rehellisesti sanoen otti kyllä pannuun, koska pari viimeistä peliä kaatui siihen, etten saanut syöttöjä vastaanotettua. Minkäs sille voi, että on kilpailuhenkinen?

Fiilis turnauksen jälkeen

Ensimmäinen viikko 1. – 7.9.2014

Teknisten ongelmien vuoksi blogi on jäänyt pahasti jälkeen, mutta pikkuhiljaa lisäilen taas uusia päivityksiä. Tässä siis ensimmäisen viikon tarina:

Vasta ensimmäinen viikko takana, mutta tuntuu siltä kuin olisin ollut täällä jo pidempäänkin.Joka päivälle on löytynyt jotain tekemistä,vaikka viime päivien tiedonsaantia onkin rajoittanut internetin toimimattomuus.

Couchsurfingin kautta löysin tiedon tapahtumasta nimeltä Mundo Lingo, joka järjestetään keskiviikkoiltaisin. Ideana on tavata ihmisiä eri puolilta maailmaa ja samalla mahdollisesti harjoitella vieraita kieliä. Ovella ihmisille jaetaan eri maiden lippuja sen mukaan, mitä kieliä he puhuvat. Helsingissä toimiva Café Lingua on mielestäni parempi kielten oppimiseen. Siellä pöydällä oleva lippu ilmaisee, mitä kieltä kyseisessä pöydässä puhutaan. Mundo Lingossa päädyin puhumaan useimpien kanssa englantia, koska se on (liiankin) helppo valinta. En harjoittanut juurikaan saksantaitojani, mutta toisaalta tutustuin mielenkiintoisiin ihmisiin ja sain vinkkejä tulevista tapahtumista.

Torstai-illan ohjelmanumeron täytti taidegallerian avajaiset Die Kunstagentinissa. Vahvoja värejä ja muotoja, optisia harhoja… Osa tauluista tuntui imaisevan sisäänsä, toisissa taas tuntui olevan mahdoton määrä yksityiskohtia ja tilaa omalle mielikuvitukselle.

Ilta jatkui Brüsselersplatzilla, joka on ilmeisen suosittu hengailupaikka. Lähikortteleissa on useita baareja ja kahviloita, mutta aukiolla on runsaasti tilaa Suomestakin tutulle pussikaljottelulle. Erona tosin se, että aukion laidalla on kioski, josta voi ostaa yhden juoman kerrallaan kylmänä sen sijaan, että raahaisi kassikaupalla tölkkejä mukanaan.

Perjantaina uin ja nautiskelin kesäisestä säästä kavereiden kanssa läheisellä järvellä (http://www.koeln-fuehlinger-see.de/). Autolla matka ei kestänyt kauan, mutta julkisilla kulkemista en tiedä. Hiekkarannan puolelta saa vuokrata mm. SUP-lautoja ja biitsikenttäkin löytyy. Kiipeilypuisto (http://www.blackfoot-hochseilgarten.de/) näytti houkuttelevalta, joten täytynee tehdä pian uusi reissu.

Fühlinger See

Lauantaina tapasin muita Erasmus – lääkisopiskelijoita, jotka olivat pääosin Italiasta tai Espanjasta. Onnistuin löytämään sentään muutaman, jotka minun laillani halusivat harjoitella saksan puhumista, joten ilta ei ollut pelkkää englantia. Mielenkiintoista sinänsä, että italialaiset yliopistot päästävät opiskelijoitaan vaihtoon, vaikka heillä ei olisi kohdemaan kielitaitoa lainkaan. Vertailun vuoksi: hakemukseni Helsingissä ei olisi mennyt läpi ilman riittävän hyvää kielitaitotodistusta.

Sunnuntai menikin sitten pääosin lepäillessä.

Alku aina hankalaa, vai onko sittenkään?

Saavuin eilen Kölniin. Kuvittelin matkan sujuvan suitsaitsukkelaan, olinhan nokkelana ostanut suoran lennon Helsingistä Düsseldorfiin. Tämä ei kuitenkaan estänyt rinkkani eksymistä jonnekin laukkuhihnojen syövereihin. Pyörittyäni tunnin verran ympäriämpäri saapumisaulaa kohtalotovereideni kanssa, meidät ohjattiin vihdoin Lost&Found – tiskille. Siellä minulle kerrottiin, että laukkuni saapuisi iltakuudelta, mutta toimittaminen minulle voisi viedä seuraavaan päivään. Hah, siinähän kantavat! Ravaaminen junasta toiseen sujui paljon kevyemmin ilman 20 kilon lisäpainoa. (Täytyykin varoa, ettei pääse lihomaan ;) )

Minulla on tapana manata ranskalaisten lakkoilutaipumusta ja ihailla saksalaisten järjestelmällisyyttä. Eilen oli kuitenkin saksalaisten vuoro olla lakossa. Oma junani oli vain hieman myöhässä, mutta myöhemmin illalla viivettä oli ilmeisesti enemmänkin. Päänvaivaa tuottivat myös lippuautomaatit. Vaikka olin reissannut Saksassa joululomalla ja vaikka tekstit sai englanniksi, oikean lipun valitseminen oli haasteellista. Lisäksi en tiennyt, kuuluuko lippu vielä leimata, jotta se on voimassa. Kysymällähän asiat selviävät. Tai sitten eivät. Jos paikallisetkaan eivät tiedä, niin ei kai minunkaan tarvitse (?)

Matka Kölnin rautatieasemalta Ehrenfeldiin oli entuudestaan tuttu, mutta ei auttanut muistamaan metrovyöhykkeitä. Miksi automaatin vieressä ei voi olla karttaa, mistä ne voisi tarkastaa?! Arvoin lipun ja suunnan ja lopulta löysin asuntoni ja sain avaimet sinne. Iso ja viihtyisä huone, mutta ikkunat valitettavasti meluisalle kadulle. Hetken hengähdystauko. En kuitenkaan voinut välttää kiusausta lähteä ulos yksille muutaman couchsurffarin kanssa, joista yhden luona olin majoittunut edellisellä reissullani. Kävimme Braustellessa, josta Ehrenfeldiin tutustuminen aikoinaan alkoi. Mielenkiintoisia keskusteluja, mukavia ihmisiä – tästä tämä lähtee!

Eilisilta paikkasi hieman jännittynyttä ja haikeaa olotilaani. Asiat kotimaassa ovat niin hyvin, että lähteminen tuntui vaikealta. Samaan aikaan olin ja olen kuitenkin innostunut – olenhan haaveillut vaihto-opinnoista jo lukiosta saakka. Ja nyt saan seuraavan vuoden ajan toteuttaa unelmaani – ei kai sitä voi olla kuin tyytyväinen.

Tämä päivä valoi minuun lisää uskoa onnistumisesta. Rinkka löysi tiensä perille (voi sitä nuortamiestä, joka joutui sen raahaamaan kolmanteen kerrokseen), joten sain puhtaita vaatteita. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Joka kadunkulmassa oli mielenkiintoisia graffiteja, joista räpsin innolla kuvia. Keskustelu kielikoulussa meni paremmin kuin hyvin (aivan oma tarinansa siitä myöhemmin). Muutenkin onnistuin asioimaan varsin hyvin saksaksi, vaikka välillä en kaikkea ymmärtänytkään. Katusoittaja sai minut kaipaamaan minut tanssivia ystäviäni, mutta ehkä löydän täältä uusia sellaisia.