Syksyn ankeus

Ensimmäinen päivä yliopistolla meni uutuudenviehätyksessä. Ymmärsin luennoilla enemmän, kuin olin uskaltanut toivoa.  Yhtä sun toista piti etsiä, kuten ruokalaa ja luentosaleja, mutta se ei vielä haitannut. Ärtymykseni tosin alkoi kasvaa jo toisesta koulupäivästä lähtien saavuttaen maksiminsa noin neljännen luentoviikon kohdalla, jolloin olin aivan kypsä kaikkeen. Olin käsittänyt lukujärjestykseni osittain väärin, tenttejä oli enemmän kuin luulin, jotain tenttejä ei meinannut löytyä, omia kurssejaan ei voinut tarkistaa online, kirjastokorttiinkin tarvitsi sata paperia, pankkitilin avaamiseen meni ikuisuus... Lista jatkuisi vaikka kuinka.

Lisäksi olin kaikki päivät yksin, koska kenelläkään muulla ei ollut tismalleen samaa lukujärjestystä kuin minulla. Ja valmiisiin kaveriporukoihin oli vaikea päästä mukaan, tai edes aloittaa keskustelua. Iltaisinkin olin usein yksin, koska kämppikseni olivat (ja ovat) aika harvoin kotona. Sain edes silloin tällöin käytyä lenkillä. Ja kerran viikossa tanssitunnilla.

Loka-marraskuussa tenttejä alkoi tippua siihen tahtiin, että tunnollisena opiskelijana vietin viikonloputkin nenä kiinni kirjassa. Rehellisesti sanottuna en kauheasti nauttinut olostani ja olin aivan valmis lähtemään kotiin. Selvisin kuitenkin tenttirupeamasta, jonka päätteeksi sain ihanan ja ilahduttavan vierailijan Suomesta (jälleen) käymään.

Joulukuu menikin sitten suorastaan kevyesti. Harjoitteluviikoilla en ollut enää yksin, vaan tutustuin paikallisiinkin opiskelijoihin. Harjoittelut ovat täällä harmittavan teoriapainotteisia, mutta sainpahan jonkinlaisen käsityksen, millaista saksalainen sairaalamaailma on. Erona Suomeen mainittakoon mm. se, että täällä lääkärit laittavat tipan ja ottavat verinäytteet.

Joululoman vietin Suomessa perheen ja ystävien ympäröimänä. Liikaa ruokaa ja juomaa, mutta tärkeämpäähän on se, mitä tekee uudenvuoden ja joulun välissä, kuin se, mitä tekee joulun ja uudenvuoden välissä ;)

Seurasaari

Palasin kaksi viikkoa sitten takaisin Kölniin, joka tuntui heti taas kodilta. Mutta Helsinkikin tuntui kodilta. Voiko ihmisellä olla monta kotia yhtaikaa?

Matka etelään

La 27.9. kului mukavasti ison pakun kyydissä välillä Köln – München. Matkaseurana mm. perulainen tyttö, josta myöhemmin tuli yksi parhaista ystävistäni Kölnissä. Voin lämpimästi suositella kimppakyytejä :)

Millaista sitten oli Oktoberfesteillä? Diplomaattisesti ilmaistuna mielenkiintoista: hervottoman suuri alue täynnä oluttelttoja ja ihmisiä nahkahousuissa. Mutta. Note to self: ei kannata saapua iltapäivällä, kun muu seurue on aloittanut jo aamulla tai edellisenä päivänä. Etenkin, jos ei voi juoda olutta.

Matka jatkui jo seuraavana päivänä kohti Wieniä. Tällä kertaa onni ei suosinut yhtä hyvin matkatovereiden kanssa. Hohhoijaa, neljä tuntia lähes hiljaisessa autossa. Wienissä sainkin sitten puhua pälpättää kilpaa itävaltaisen kaverini kanssa. Tsekkasimme tärkeimmät turistinähtävyydet, kävimme lenkillä, nautimme auringosta ja ihmeellisen herkullisesta basilikavegaanijäätelöstä.

Torstaina 5.10. vietin lähes 12h autossa matkalla Wienistä Kölniin. Matkan epätoivoisuudesta alkoi jossain vaiheessa kehkeytyä vitsi, enää neljä tuntia hei! Onneksi matkaseurani oli puheliasta sorttia, auton musalaitteisto oli kunnossa ja taukojakin pidettiin. Erään huoltoaseman pihalla oli huussi, jonka ovi avautui säännöllisin väliajoin ja oven takaa paljastui kökkivä ukko (nukke), joka ”sylkäisi” muutaman metrin päähän. Lauma saksalaisia eläkeläisiä huvitti itseään tuijottamalla tätä teosta, ja minä puolestani huvitin itseäni tuijottamalla heitä.

Kun vihdoin pääsin takaisin Kölniin, kieriskelin sängylläni onnessani siitä, että olin vihdoin omassa huoneessani, jonne voisin sulkeutua silloin, kun ei huvittaisi olla sosiaalinen.

Näkymä huoneeni ikkunasta

Syyskuun tapahtumia

No niin, uusi vuosi ja uusi yritys kirjoittaa blogia. Yritän tehdä pikakatsauksen syksyyn, joka oli tunnelmansa puolesta yhtä vuoristorataa.

Syyskuun 2014 loppu:

Odotin koko viikon viikonloppua kuin kuuta nousevaa, ja kun se vihdoin koitti, oli kaikki ah-niin-ihanaa, mutta voih-niin-lyhyt aika. Mutta eipä hypitä asioiden edelle. Aamupäivät kuluivat edellisen viikon tapaan kielikurssilla, ja iltapäivät vaihtelevalla ohjelmalla. Maanantaina solmin vuokrasopimuksen, tiistain kituutin yliopiston pakollisessa infotilaisuudessa, keskiviikkona olin taas Mundo Lingossa ja torstaina ilmaisessa jazz-konsertissa, joka sattui olemaan myös eläkeläisten viikottainen kahvittelutapaaminen, joten olin ainoa alle 70-vuotias. Mutta bändi jamitteli pirun hyvin! Torstaina hain myös viikonloppua varten ylimääräisen polkupyörän lainaan naiselta, johon olin tutustunut biitsiturnauksessa.

                    

Viikonlopuksi ilmojen halki luokseni lennähti kaukaa pohjoisesta vierailija, jonka kanssa tutustuin kaupunkiin, lilluin kylpylässä, kiipeilin korkealla ja pyöräilin sateessa.

Neptunbad tarjosi rauhoittavan illan monine saunoineen ja altaineen, jotka oli rakennettu itämaiseen tyyliin. Suomalaisina ihmettelimme toki lukuisia sääntöja sekä kiukaan puuttumista.

            Kiipeilypuistoon olisi kannattanut varata aika netissä. Jouduimme vartomaan yli tunnin omaa vuoroamme ja sinä aikana iski tietenkin nälkä. Paikka on aika eristyksissä kaikesta, joten voi vain arvata, millaista hintaa pyytävät sapuskoistaan. Kiipeilyn osalta hinta-laatu-suhde oli varsin hyvä: alkuun turvallisuusohjeistus, varusteiden tarkistus ja harjoittelu matalalla. Sen jälkeen vapaata kiipeilyaikaa 3 tuntia. Tasoja oli 3: alhaalla oli melkein lällyä, keskitasoja oli vähän ja ylhäällä oli välillä turhankin jännää, vaikka en suoranaisesti korkeanpaikankammosta kärsikään.

Viikonloppu vierähti nopeasti ja paluu arkeen oli sitäkin vaikeampaa. Ilokseni kuitenkin huomasin 3 viikon kurssin jälkeen kielitaitoni kohentuneen sekä kieliopin että sanaston puolesta. Kurssi oli siis kaiken vaivan ja rahan väärti.

Iltapäivät ja illat kuluivat byrokratian hampaissa, ns. etelän reissua suunnitellessa sekä muuttopuuhissa. Eipä sillä, että yhdessä rinkallisessa kauheasti muutettavaa olisi ollut, mutta polkupyörällä suoritettuna se oli ihan riittävän raskasta.