Alku aina hankalaa, vai onko sittenkään?

Saavuin eilen Kölniin. Kuvittelin matkan sujuvan suitsaitsukkelaan, olinhan nokkelana ostanut suoran lennon Helsingistä Düsseldorfiin. Tämä ei kuitenkaan estänyt rinkkani eksymistä jonnekin laukkuhihnojen syövereihin. Pyörittyäni tunnin verran ympäriämpäri saapumisaulaa kohtalotovereideni kanssa, meidät ohjattiin vihdoin Lost&Found – tiskille. Siellä minulle kerrottiin, että laukkuni saapuisi iltakuudelta, mutta toimittaminen minulle voisi viedä seuraavaan päivään. Hah, siinähän kantavat! Ravaaminen junasta toiseen sujui paljon kevyemmin ilman 20 kilon lisäpainoa. (Täytyykin varoa, ettei pääse lihomaan ;) )

Minulla on tapana manata ranskalaisten lakkoilutaipumusta ja ihailla saksalaisten järjestelmällisyyttä. Eilen oli kuitenkin saksalaisten vuoro olla lakossa. Oma junani oli vain hieman myöhässä, mutta myöhemmin illalla viivettä oli ilmeisesti enemmänkin. Päänvaivaa tuottivat myös lippuautomaatit. Vaikka olin reissannut Saksassa joululomalla ja vaikka tekstit sai englanniksi, oikean lipun valitseminen oli haasteellista. Lisäksi en tiennyt, kuuluuko lippu vielä leimata, jotta se on voimassa. Kysymällähän asiat selviävät. Tai sitten eivät. Jos paikallisetkaan eivät tiedä, niin ei kai minunkaan tarvitse (?)

Matka Kölnin rautatieasemalta Ehrenfeldiin oli entuudestaan tuttu, mutta ei auttanut muistamaan metrovyöhykkeitä. Miksi automaatin vieressä ei voi olla karttaa, mistä ne voisi tarkastaa?! Arvoin lipun ja suunnan ja lopulta löysin asuntoni ja sain avaimet sinne. Iso ja viihtyisä huone, mutta ikkunat valitettavasti meluisalle kadulle. Hetken hengähdystauko. En kuitenkaan voinut välttää kiusausta lähteä ulos yksille muutaman couchsurffarin kanssa, joista yhden luona olin majoittunut edellisellä reissullani. Kävimme Braustellessa, josta Ehrenfeldiin tutustuminen aikoinaan alkoi. Mielenkiintoisia keskusteluja, mukavia ihmisiä – tästä tämä lähtee!

Eilisilta paikkasi hieman jännittynyttä ja haikeaa olotilaani. Asiat kotimaassa ovat niin hyvin, että lähteminen tuntui vaikealta. Samaan aikaan olin ja olen kuitenkin innostunut – olenhan haaveillut vaihto-opinnoista jo lukiosta saakka. Ja nyt saan seuraavan vuoden ajan toteuttaa unelmaani – ei kai sitä voi olla kuin tyytyväinen.

Tämä päivä valoi minuun lisää uskoa onnistumisesta. Rinkka löysi tiensä perille (voi sitä nuortamiestä, joka joutui sen raahaamaan kolmanteen kerrokseen), joten sain puhtaita vaatteita. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Joka kadunkulmassa oli mielenkiintoisia graffiteja, joista räpsin innolla kuvia. Keskustelu kielikoulussa meni paremmin kuin hyvin (aivan oma tarinansa siitä myöhemmin). Muutenkin onnistuin asioimaan varsin hyvin saksaksi, vaikka välillä en kaikkea ymmärtänytkään. Katusoittaja sai minut kaipaamaan minut tanssivia ystäviäni, mutta ehkä löydän täältä uusia sellaisia.