Ensimmäinen
päivä yliopistolla meni uutuudenviehätyksessä. Ymmärsin luennoilla enemmän,
kuin olin uskaltanut toivoa. Yhtä sun
toista piti etsiä, kuten ruokalaa ja luentosaleja, mutta se ei vielä haitannut.
Ärtymykseni tosin alkoi kasvaa jo toisesta koulupäivästä lähtien saavuttaen
maksiminsa noin neljännen luentoviikon kohdalla, jolloin olin aivan kypsä
kaikkeen. Olin käsittänyt lukujärjestykseni osittain väärin, tenttejä oli
enemmän kuin luulin, jotain tenttejä ei meinannut löytyä, omia kurssejaan ei
voinut tarkistaa online, kirjastokorttiinkin tarvitsi sata paperia, pankkitilin
avaamiseen meni ikuisuus... Lista jatkuisi vaikka kuinka.
Lisäksi
olin kaikki päivät yksin, koska kenelläkään muulla ei ollut tismalleen samaa
lukujärjestystä kuin minulla. Ja valmiisiin kaveriporukoihin oli vaikea päästä
mukaan, tai edes aloittaa keskustelua. Iltaisinkin olin usein yksin, koska
kämppikseni olivat (ja ovat) aika harvoin kotona. Sain edes silloin tällöin
käytyä lenkillä. Ja kerran viikossa tanssitunnilla.
Loka-marraskuussa
tenttejä alkoi tippua siihen tahtiin, että tunnollisena opiskelijana vietin
viikonloputkin nenä kiinni kirjassa. Rehellisesti sanottuna en kauheasti
nauttinut olostani ja olin aivan valmis lähtemään kotiin. Selvisin kuitenkin
tenttirupeamasta, jonka päätteeksi sain ihanan ja ilahduttavan vierailijan
Suomesta (jälleen) käymään.
Joulukuu
menikin sitten suorastaan kevyesti. Harjoitteluviikoilla en ollut enää yksin,
vaan tutustuin paikallisiinkin opiskelijoihin. Harjoittelut ovat täällä
harmittavan teoriapainotteisia, mutta sainpahan jonkinlaisen käsityksen,
millaista saksalainen sairaalamaailma on. Erona Suomeen mainittakoon mm. se,
että täällä lääkärit laittavat tipan ja ottavat verinäytteet.
Joululoman
vietin Suomessa perheen ja ystävien ympäröimänä. Liikaa ruokaa ja juomaa, mutta
tärkeämpäähän on se, mitä tekee uudenvuoden ja joulun välissä, kuin se, mitä
tekee joulun ja uudenvuoden välissä ;)
 |
| Seurasaari |
No comments:
Post a Comment